sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Maailman ympari 258+1 paivassa

Heippa.

Tasta alkaa taas yksi reissublogi. Kertoilen fiiliksen mukaan reissusta, joka starttasi 5.10.2011 ja jatkuu suunnitelman mukaan aina kesakuun 2012 puoleenvaliin. Matkalla kierrellaan muutamat maat seka tehdaan duunia ja pidetaan hauskaa budjetin sallimissa rajoissa. Pidan myos itselleni reissupaivakirjaa, josta kirjoittelen referaatteja ja otteita tanne silloin talloin. Kuvia laittelen aina kun pystyn. Todennakoisesti melko harvakseltaan, silla tietokonetta ei reissussa ole mukana, eika omaa kameraakaan liioin. Vaan eipa huolta, kylla niita kuvia kuitenkin tulee :)


5.10.2011
Reissu alkaa

Kello 2 yolla palautin opinnaytetyoni arvosteltavaksi viimeisten korjausten jalkeen. Kello 5.50 soi kello. Hoidin pakkauksen loppuun, soin hieman aamupalaa, sanoin hyvastit ja liftasin isukin kyytiin kohti Jyvaskylan matkakeskusta. Asemalta loytyi reissukumppani Markus, jonka kanssa idea reissusta syntyi n. 1,5 vuotta sitten. Pieni reissujannitys alkoi hiipia puseroon, mutta uni voitti pian ja matka kentalle meni onnellisessa horteessa.

Kentalta piti luonnollisesti soittaa pari puhelua Oak Barrelista oluen aarelta. Jos joku ei tieda, niin minulla ja jokusella muulla on ollut perinteena nauttia starttiolut lentokentan irkkupubissa ja samalla soitella viimeiset terveiset ennen lahtoa. Lento Lontooseen meni rutiinilla ja siella vaihdoin reppuun varaamani rennommat vaatteet niskaan pidempaa lentoa varten. Edessa oli lahes 11 tunnin pyrahdys kohti Hong Kongia. Matka menikin valmistautumisen ansiosta yllattavan mukavasti. Pari leffaa tuli katseltua ja jokusen tunnin sain torkuttuakin. Perilla vasyneena, mutta kuitenkin suhteellisen hyvissa voimissa.

Olin pari viikkoa aikaisemmin lahettanut pari couchsurfing hakemusta Hong Kongin paahan, mutta radiohiljaisuus on ollut tahan paivaan asti rikkomaton. Paadyimme siis etsimaan ensin nettikahvilan, josta bongasimme hostellin ensimmaiseksi yoksi. Mesta oli varsin elavainen: ulkopuolella vilisee piraattikellojen ja hasiksen myyjia seka raataleita tyrkyttamassa kayntikorttejaan. Myos hostellinpitajat yrittavat kovasti kalastella asiakkaita talon aulasta. Harmitonta sakkia kuitenkin. Samassa talossa on varmaan kolmisen kymmenta eri hostellia, jotka kaikki ovat keskenaan melko lailla samanlaisia. 2 hengen huone 16. kerroksesta oli kuitenkin erittain siisti, eika siita mahdottomia koyhtynytkaan. Tutkimme illalla viela ymparistoa jonkin aikaa ja nukkumaan tuli mentya ennen puoltayota.


Hong Kong - Paiva 2

Kunnon younet ja huolellinen kuosittautuminen takana oli mukava lahtea tsekkailemaan kaupunkia. Taman kokoisessa kylassa nahtavaa riittaakin. Hieman oli turistifiilis hostellimajoituksen ja yleisen hammennyksen vuoksi, mutta eipa se paljoa hairinnyt. Bangkokia odotellessa paatimme tsekata Mong Kokin kaupunginosan. Paikka naytti juurikin leffojen chinatownilta kadun ylla roikkuvien kylttiensa ja ihmistungoksensa kanssa. Lounasaika alkoi olla kasilla ja nalka sen mukainen. Paadyimme eraan talon neljannessa kerroksessa sijaitsevaan ravintolaan lounastarjouksen perassa. Paikka osoittautui loistavaksi. Hetki saapumisemme jalkeen paikka kuhisi paikallisia lounasasiakkaita ja ruokakin oli erinomaista, joskin oma valintani ei osunut yhta hyvin kuin Markuksen. Maanantaina voisi ottaa vahingon takaisin, jos ehtii.

Jokusen tunnin kavelyn jalkeen nappasimme katutorilta hedelmia ja pahkinoita evaaksi ja suuntasimme puistoon lepailemaan hetkeksi. Lampoa oli n. 27 astetta, joskin keli oli pilvinen. Kirjan lueskelu evaiden kanssa puistossa hieman kauempana tungoksesta teki hyvaa, ja jatkoimme jonkin ajan kuluttua matkaa jalleen uudella innolla. Sompailimme muuten vaan sokeasti julkisilla. Ajoimme pari kertaa bussilinjan paahan ihan vain kokeilumielella. Syotiin ja lepailtiin kun silta tuntui. Leppoisaa kaupunkisuunnistusta :)

Illalla yritettiin etsia joku pilvenpiirtaja, jonka huipulle paasisi maisemia tsekkailemaan, mutta eipa sellaista tullut vastaan. Kuka rakentaa 80 kerroksisen talon jonka katolle ei edes paase maisemia fiilistelemaan?


Hong Kong - Paiva 3

Tulipa nukuttua 12 tunnin unet. Kylla sita velkaa oli naemma vahan paassyt kertymaan. Suunniteltu aamureippailu lahipuistossa jai valiin, mutta eikohan tuo unikin ihan tarpeeseen tullut. Aamupaivan horteessa tuli vielapa nahtya monenlaisia unia, joissa eraassa olin mm. saunanlammityspuuhissa :)

Aurinko paistoi ensimmaisen kerran kunnolla, tai niin hyvin kuin se smogipilven lapi pystyy. Paivan suunnitelmana oli lahtea rauhoittumaan hetkeksi laheiselle Lamman saarelle. Lauttalaituri loytyikin helposti ja puolen tunnin merimatkan jalkeen olimme perilla. Muutaman kilometrin kavelyreitti saaren halki oli varsin mukava. Ilmakin oli paljon puhtaampaa, kuin keskusta-alueella. Poikkesimme myos reitilta hieman ja kapusimme yhdelle saaren huipuista pusikkoista rinnetta pitkin. Maisemat kylla palkitsivat pienen lisaliikunnan. Paluumatkalla poikkesimme mahtavaan katukeittioon syomaan. Olimme bonganneet paikan edellisena paivana eraalta syrjakujalta Hong Kongin keskusta-alueelta. Kujalle oli pystytetty jokunen katukeittio ja asiakaskunta oli enimmakseen paikallista. Ruoka oli erittain hyvaa ja hintaa aterialle juomineen kertyi kuutisen euroa per naama.

Markus oli aamusta saanut couchsurfing yhteydenoton paikalliselta tytolta, joka on ollut jossain valissa Suomessa vaihdossa. Yritimme sopia tapaamista, mutta tytolla oli kokeita maanantaina ja tiistaina, joten viikonloppu menisi lukuhommissa. Jatkoimme siis menoa turisteina... Jotain sosiaalista toimintaa piti kuitenkin paasta harrastamaan, joten pienen lepailyn jalkeen suuntasimme katselemaan Hong Kongin yoelamaa. Netista bongasimme yhden potentiaalisen paikan, joka osoittautui turhan trendikkaaksi paikaksi omaan makuuni, joskin meno oli melko rentoa. Paatimme ottaa oluet, jano kun oli. Olisi ehka kannattanut katsella listaa ensin. Hintaa yhdelle oluelle tuli enemman kuin koko alkuillan aterialle. Jatkossa keskityn kylla tuohon syomispuoleen...

Pois lahtiessamme bongasimme kokonaisen kadun taynna erinaisia baareja ja ravintoloita taynna ihmisia. Tunnelma veti mukaansa ja paadyimme rentoon turkkilaishenkiseen mestaan polttelemaan vesipiippua ja nauttimaan olutta. Kutsuimme poytaamme myos naapuripoytaan istahtaneet tyypit, jotka osoittautuivat paikalliseksi haakansaksi. Juhlahumua oli heidan kohdallaan riittanyt aamupaivasta asti. Heidan kanssaan istuskelimmekin aina pikkutunneille asti, jolloin viimein ryhdyimme metsastamaan taksia, metrot kun olivat sulkeutuneet jo jokunen tunti aiemmin. Seven elevenista vetta ostaessamme tormasimme viela pariin hollantilaiseen reissaajatyyppiin, jotka sattumoisin asuivat samassa hostellikompleksissa. Taksille ei siis lopulta tullut onneksi paljoa hintaa. Vaihdoimme myos yhteystietoja, ja huomenissa olisikin tarkoitus katsella yhdessa mestoja hieman.

Hong Kongissa oleilua jaljella enaa puolitoista paivaa. Meno on ollut paikoin hieman liiankin hektista omaan makuuni, kun nahtavaa vain yksinkertaisesti on niin paljon. Tiistaina kuitenkin suuntaamme Thaimaahan, jossa on tarkoitus rentoutua senkin edesta. Lisaa tarinaa siis myohemmin.

Pitakaa huolta,
-Joonas

1 kommentti:

  1. Olittekohan samassa hostellirakennuksessa kuin me? :D Vahvasti kuulostaa tutulta koko kokemus kaupungista!

    VastaaPoista