Tarinaa paratiisista

Halloota!

Taalla ollaan viela vaikka taas on paassyt viime tekstista vierahtamaan luvattoman kauan. Alkaa olla tosin paluu jo sen verran lahella, etten enaa juuri jaksa stressata aiheesta.

Uuden-Seelannin jatin tosiaan taakseni varsin hyvilla mielin. Duunia tuli painettua kovasti loppua kohden ja Fiji odotti muutaman tunnin lennon paassa. Fijilla ohjelmassa oli viikko chillailua hiljaisessa saariresortissa ja toinen viikko vapaata reissailua.

Fijilla oli hieman tulvinut juuri saapumisemme alla, mutta pahimmat vahingot oli saatu jo korjattua, kun lopulta paasimme paikan paalle. Ensimmaisen yon vietimme varsin tylsassa hostellissa Nadissa, josta jatkoimme seuraavana aamuna kohti Naiganin pikkusaarta ja rentoa viikkoa resortissa.

Taydellisesta matkakertomuksesta tulisi hieman liian pitka talla hetkella rustattavaksi, joten kirjoittelen vain paakohtia Fijin oleskelusta.

Resortissa oli melko hiljaista, joka sopi hyvin vasyneille matkalaisille. Ensimmaisen paivan jalkeen iskenyt reissuflunssa ja sadekelien sameuttamat vedet romuttivat sukellussuunnitelmat, mutta snorklausvedet olivat varsin hyvassa jamassa. Vietin viikosta kolmisen paivaa enimmakseen punkan pohjalla flunssaa parantelemassa, mutta onneksi mukana oli paljon lukemista. Lueskelin resorttiviikon aikana nelja varsin hyvaa kirjaa. Tuli myos syotya hyvin, silla ainut jarkeva ruokailuvaihtoehto pienella saarella oli resortin ravintola, josta katevinta oli ottaa paivan kaikki ateriat kattava meal package. Kelit olivat enimmakseen kohdallaan, vaikka valilla vahan ripsikin vetta. Viikko siis meni enimmakseen snorklailun, kirjojen ja syomisen parissa.

Resorttivisiitin jalkeen tapahtui yksi reissun tahan menneista siisteimmista sattumuksista. Olimme matkustamassa lautalla kohti Fijin toista isompaa saarta Vanua Levua. Matkalla paadyin juttelemaan paikallisen nuorenmiehen Kelen kanssa, joka jutustelun lomassa kutsui minut kylaansa vieraaksi. Kyseessa oli kuulemma pieni 109 hengen kyla, ja kyydit jarjestyisivat molempiin suuntiin satamasta. En tuhlannut liikaa aikaa miettimiseen, vaan tein siistin valinnan ja ilmoitin muulle seurueellemme lahtevani omille teilleni jokuseksi paivaksi.

Seuraavat pari paivaa olivat reissun hienoimpia. Olin ensimmainen valkoihoinen vieras kylassa moniin vuosiin, ja pienimmat lapset katselivat outoa kulkijaa hieman pelokkaastikin. Resortin sapuskoilla ei ollut mitaan jakoa kylan evaisiin verrattuna. Ruoka oli simppelia, mutta todella tuoretta ja hyvaa. Paaosissa olivat kala (paasin maistamaan mm. rauskua), kookosmaito, paikallinen pinaatin sukuinen rehu, vesikrassi ja dalo. Syominen tapahtui enimmakseen sormin. Myos talot olivat simppeleita. Ovet ja ikkunat olivat lahinna reikia seinassa, joten ilmastointi pelasi. Kun paivat tuli vietettya lapeensa puhtaassa ulkoilmassa, myos uni maistui harvinaisen makealta.

Toisena aamuna kylvin kylan pesupaikkana toimivassa lahteessa ja sain kylvyn aikana vastata kylan nuorille miehille noin kymmenen kertaa, etta ei, en valitettavasti pelaa rugbya. Paivan mittaan soin hyvin ja kertoilin Suomesta uteliaille. Juttelin kaikkien halukkaiden kanssa niita naita ja naytin paria mukanani ollutta kuvaa Suomesta. Illalla istuimme ja rentouduimme kavan aarella. Kavimme myos kylan miesten kanssa teurastamassa lehman maaseudun malliin - machetella.

Vierailuni jalkeen liityin muuhun matkaseurueeseen Savusavun kaupungissa. Siella vietimme pari varsin leppoisaa paivaa kuntosalin, syomisen ja altaalla rentoilun parissa. Ruoka oli jalleen paljon resorttia halvempaa ja myoskin parempaa, joten siina taas miettimista lomapaketin shoppailijoille. Jattakaa ne resortit suosiolla valiin. Myos paikallinen kahvi oli loistavaa. Eras rantakahvila tarjoili pari parhaista kahvikupillisista, mita olen kitusiini saanut kaataa.

Savusavusta matkasimme yolautalla takaisin paasaarelle Suvaan, josta seuraavana paivana suuntasimme Nadiin. Nadissa vietimme puolisentoista paivaa ja talla kertaa nukuimme hieman paremmassa hostellissa. Lopulta oli aika napata kyyti lentokentalle ja sanoa hyvastit paratiisisaarille. Visiitti teki tehtavansa, ja olo oli mukavan rentoutunut. Sain myos Kelen osoitteen, jotta voin laittaa kotosalta postia ja sopia toisen visiitin Saolon kylaan paremmalla ajalla :)

Talla hetkella olinpaikkana on Toronto, Kanada. Jenkkilaa on tullut kruisittua pitkin poikin erilaisin kulkupelein ja matkan varrella on puuhattu monenlaista. Yritan viela ehtia kirjoittelemaan joitakin kokemuksia ennen kotiinpaluuta. Kolmisen viikkoa viela reissua jaljella, ja koti-ikava kasvaa sita mukaa kun paluu lahenee. Vaikka reissussa on enimmakseen aika mukavaa, ajatus kotiinpaluusta ja kaikkien mahtavien ystavien nakemisesta lammittaa mukavasti mielta :)

Nahdaan pian!

-J

Uuden-Seelannin paketointia

Moikka!

Uusi-Seelanti jaa taakse huomenna iltapaivasta, kun lentelemme kohti Fijia. Samalla tulee tayteen tasan kuusi kuukautta reissun paalla. Fijilla keli ei ole varsinaisesti ollut parhaimmillaan viime aikoina, mutta kaiken pitaisi olla kuulemma kunnossa viimeistaan ensi viikolla. Kiitokset vain kaikille jotka minua tilanteesta informoivat.

Viimeiset viikot menivat melkoisen tiiviisti duunin merkeissa. Sain uuden tyopaikan kurpitsapakkaamolta. Liukuhihnahommaa enimmakseen, mutta tyopaikalla oli katto paan paalla (luksusta poimintahommien jalkeen), palkat tulivat ajallaan ja tunteja sai paukuttaa sisaan varsin kiitettavan maaran. Viimeiseen 8 paivaan Hastingsissa mahtui 90 tyotuntia.

Tappelu edellisen tyonantajan kanssa otti uuden suunnan, kun sain viestin, etta maksavat viimein puuttuvat liksat alkupaan hommista. 10 minuuttia myohemmin sain kuitenkin viestin, jossa syyttivat minua sopimuksen rikkomisesta ja siten ottivat takaisin 5 paivan palkan, johon mahtui katevasti viimeisen viikon duunit plus nuo mainitut alkupaan palkat. Talla hetkella lafka on minulle 500 dollaria pystyssa. Kolmen viikon kissa ja hiiri -leikin jalkeen sain tyonantajamme viimein langan paahan. Sain tilanteen selvitettya melko hyvin ja viime kesan asiakaspalveluhommista oli ehdottomasti hyotya, kun piti rauhoitella ensin tilannetta. Kaveri oli rakennellut komeat salaliittoteoriat johtuen siita, etta moni tyontekija paatyi lopettamaan samana paivana (5 hengen porukalla menimme kyselemaan duunia pakkaamolta ja kaikki saivat toita heti) ja sanoi oman liikkeensa olevan enemmankin opetus kuin rahakysymys. Sain oman puoleni asiasta kuitenkin perille varsin hyvin ja ymmarrysta rupesi loytymaan. En viela saanut lupausta rahojen palautumisesta, joten saattaa menna viela paperisotimiseksi reissun paalta, mutta sain ainakin pahimman paranoian taltutettua kaverin mielesta. Taytyy olla viela yhteydessa ennen lahtoa.

Muuta elamaa ei viime viikkoina hirveasti ollut, duunia kun tuli painettua 6-7 paivaa viikossa ja 9-12 tuntia paivassa. Iltaisin tuli edelleen kaytya salilla ja saunomassa. Golfia tuli myos hieman laimittya silloin talloin ja sainpa ilmaisen pro:n tunninkin kun olin sen verran hyva asiakas paikalliselle driving rangelle. Nyt riittaakin taas treenattavaa korjaillun svingin takomisessa selkaytimeen.

Parit bileet mahtuivat viimeisiin viikkoihin, joskaan en hirvean myohaan toiden vuoksi voinut viihtya. Pyhan Patrickin paivaa vietimme oluen ja irkkuviskin parissa. Tuli juteltua paljon yhden tsekkilaisen musantekijan kanssa. Mukavaa oli ja inhimillisen nukkumaanmenoajan ansiosta ei seuraava tyopaivakaan juuri hairiintynyt. Toiset juhlat olivat viimeisena viikonloppuna. Vietimme asuntojen keskelle jaavalla pihalla kolminkertaisia synttareita ja kolminkertaisia laksiaisia. Meno oli mahtava. Pihalle oli kannettu jokunen poyta, grilli, musavehkeet yms. Puihin oli ripustettu ilmapalloja ja lyhtyja ja vieraille loytyi perus kaarmepillit ja hassut hatut. Paivansankarit tarjosivat ruokaakin ja grillimestari loihti mainioita evaita itse saalistetusta taimenesta ja ehka hieman helpommalla hankituista naudanpihveista ja kasviksista. Mainio meininki oli, vaikka tallakin kertaa skippasin baarihommat. Sunnuntain 12-tuntinen tyopaivakin meni yllattavan kivuttomasti.

Talla hetkella siis vietamme vikaa iltaa Aucklandissa. Viimeisena ateriana luonnollisesti fish and chips. Viela on tarkoitus kayda yhdella paikallisella oluella ennen siirtymista lentokenttahotelliin hiljentymaan. Todella mukava paasta taas reissun paalle. Viisi kuukautta Uudessa-Seelannissa on varsin riittavasti. Voisin kirjoitella myohemmin hieman omia kokemuksiani tasta maasta ja kulttuurista. Kokemus oli hieno, joskin joltain osin aika lailla erilainen kuin odotin.

Toivottavasti siella kotipuolessa ei takatalvi kiusaa turhan pitkaan ja paasette avaamaan grilli- ja terassikaudet kunnolla. Menkaa ulos aurinkoon silloin kun se sattuu paistamaan. Muuten mulla on aivan liian pitka etumatka rusketuksen kanssa.

Ensi kertaan. Aotearoa, the land of the long white cloud, is out. Bula!

-J

Elamaa Hastingsissa ja yhden miehen ammattiliitto.

Heip!

Taas jokunen viikko vierahtanyt. Asustelen edelleen hastingsissa samassa kampassa. Tyonantaja tosin on ehtinyt vaihtua tassa valilla.

Omenanpoimintahommat pysyivat ikavan epasaannollisina ja tyopaivia kertyi vain kahdesta neljaan per viikko. Tuolla tahdilla rahaa ei juuri jaanyt saastoon. Kun yhtaloon viela lisataan tsekkilainen urakoitsija, joka ei suostu maksamaan lain mukaista palkkaa, kavi tilanne hieman stressaavaksi.

Poimintahommista maksetaan siis ensisijaisesti poimitun maaran mukaan. Kausi on kuitenkin ollut heikko, ja poimijoista vain pieni osa sai poimittua riittavasti hedelmia minimipalkan tienaamiseen. Laki kuitenkin takaa tyontekijalle minituntipalkan tassa tilanteessa. Urakoitsijamme Ladislav yrittaa sitkeasti olla eri mielta, ja kun asian ottaa esille mies puhuu paljon ja nopeasti, mutta vain vahan asiaa. Kai tarkoituksena on puhua keskivertoreissaaja pyorryksiin ja hammennyksiin, joka kieltamatta on varsin toimiva strategia keskinkertaisella englanninkielen taidolla varustetun ulkomaalaisen kanssa asioidessa. Talla kertaa kaveri vain sattui kusemaan vaaran tyypin muroihin.

Nurinaa palkoista oli kuulunut useammankin asukin suusta, ja sama meininki on ollut paalla kuulema jo pidemman aikaa. Minimipalkan maksamisesta ei ole pidetty huolta. Paatin pistaa homman kuntoon. Tovin surffailun ja parin tyoministerioon suunnatun puhelun jalkeen homma alkoi olla aika selkea ja argumentit kasassa. Otin yhteytta urakoitsijaamme seka puutarhaan, jossa silla hetkella olimme duunissa. Olin ottanut varulta tyotunnit ylos ensimmaisesta paivasta alkaen, joka helpotti neuvotteluja. Yllattavan vaikea oli takoa lakiasiaa vanhoihin paksuihin kalloihin, jotka ovat pyorittaneet oletettavasti bisnesta samalla meiningilla jo vuosia. Lopulta paasimme jonkinlaiseen yhteisymmarrykseen, ja seuraava palkka tulikin ihan oikein.

Nyt pari viikkoa myohemmin ensimmaisen palkan korjaussummaa ei ole vielakaan kuulunut ja seuraava palkka tuli jalleen useamman satasen liian pienena. Tassa kohtaa aloin etsia uutta tyonantajaa. Talla kertaa kavi hyva tuuri ja loysinkin toita laheisesta vihannespakkaamosta jo parin paivan etsinnan jalkeen. Uusi tyosopimus voimaan ja saman tien vanha poikki. Nyt kun en enaa ole eparehellisen urakoitsijamme armoilla toiden suhteen, onkin hyva aika leikkia lisaa liiton miesta ja pistaa ranttaliksi.

Paatin antaa Ladislaville viela mahdollisuuden ja lahetin hanelle postin jossa vaadin puuttuvia rahoja itselleni ja muille. Liitin mukaan omat palkkalaskelmani ja linkitin tyoministerion sivuille kohtaan joka selittaa mainitsemani minimipalkkapykalan harvinaisen selvin sanankaantein. Annoin aikaa taman viikon loppuun. Jos ei rahoja kuulu, pistan tyoministerion virkamiehet asialle. Siella ollaan kuulemma yllattavan tehokkaita tamankaltaisten tilanteiden hoitamisessa. Janna nahda miten kay. Kertoilen lopputuloksen kunhan homma selviaa.

Ja sitten muihin uutisiin, joita on melko vahan.

Keli on edelleen kuin Suomen kesassa. Valilla satelee, valilla paistaa ja lampotila on jossain 10 ja 25 asteen valilla. Duunin ohella olen edelleen kaynyt uimassa ja salilla seka golfia treenailemassa. Varasin myos elamani ensimmaisen pro:n tunnin parin viikon paahan ja yritan ehtia ensi viikonloppuna tekemaan hieman maalaushommia rangella vastineeksi opetuksesta.

Aikaa Uudessa-Seelannissa jaljella enaa kolmisen viikkoa. Aika kuluu toivon mukaan duunin merkeissa. Eilen pomo totesi, etta seuraaville viikoille toita riittaa seitsemaksi paivaksi viikossa, joten eikohan tassa ihan asiallisen matkakassan ehdi tienata. Liukuhihnahomma kurpitsapakkaamolla on jo kokemus sinansa, ja pari viikkoahan sita on vaikka aidanseipaana. Kun tyot ovat paketissa, liftailen Aucklandiin josta jatkamme 5. paiva ensi kuuta Markuksen kanssa matkaa Fijille.

Olen napsinut muutaman kuvan Hastingsista kannykan kameralla. Yritan hoitaa datakaapelin jostakin, jotta saan kuvat teillekin jakoon.

Nauttikaahan kauniista kevattalvesta, kaantakaa naama aurinkoon ja sanokaa kaamosmasennukselle hei hei. Kohta on kesa, ja ennen kuin huomaattekaan oon jo teidan takapihalla grillaamassa ;)

See you,

-J

Reissukassaa elvyttamassa

Heip!

Paatin ajanpuutteen ja tietokoneen satunnaisien kayttomahdollisuuksien vuoksi tehda pienen aikahyppayksen blogin tarinassa. Kertoilen reissuista ja oleskelusta eri kaupungeissa edelleen (yksi teksti odottaa jo julkaisua toisella koneella, johon en nyt paase kasiksi), mutta koitan kirjoitella myos paivittaisesta elamasta jonkin verran mahdollisuuksien mukaan.

Talla hetkella majailen Hastingsissa pohjoissaaren itarannikon tuntumassa. Tanne paadyin etelasaaren road tripin paatteeksi tyopaikkailmoituksen perassa. Tarjolla oli omenanpoimintahommaa aika lailla minimiliksalla, mutta eipa aiemman tyonhakumenestyksen valossa ollut paljoa varaa nirsoilla.

Road trip paattyi Christchurchiin, josta lensin Wellingtoniin. Vietin jalleen mainiot pari paivaa Annin ja Glenin luona. He olivat saaneet kutsun Huckleberryn (nykyisin Northland cafe & bistro) yrittajapariskunnan tupareihin ja sain myos kutsun siina siivella. Tupari-iltaa vietettiin pienehkolla porukalla ja se sisalsi mukavia uusia tuttavuuksia, todella hyvaa ruokaa ja erinomaista viinia. Mahtava fiilis jai visiitista jalleen kerran.

Maanantaina oli kansallinen vapaapaiva ja paatin kayttaa tilaisuuden hyvakseni liftaamalla Hastingsiin. Sain Annilta ja Glenilta kyydin kaupungin ulkopuolelle isomman tien varteen ja nostin peukalon pystyyn. Ensimmaisen kyydin sain noin 2o minuutin odottelun jalkeen. Paikallinen pienyrittaja Phil oli matkalla kotiinsa Mastertoniin ja hanen kyydissaan paasin siten iloisesti puolet matkastani. Mastertonissa en ehtinyt odotella viitta minuuttiakaan, kun nuori porukka vanhalla pick-upilla pysahtyi ja nappasi minut kyytiin. Heidan kyydissaan paasin lopun matkaa. Mukava porukka.

Hastingsiin saavuin alkuillasta ja kaupungista huokuva fiilis oli mukavan seesteinen. Ensivaikutelma ei pettanyt, silla sama fiilis on sailynyt koko visiitin ajan. Tyonvalitystoimisto jarjestaa myos majoitusta ja soittelinkin accommodation managerille majoitusta kysellen. Kamppa jarjestyi varsin hyvalta paikalta. Kalusteet taattua kierratyslaatua ja aavistuksen rahjaisessa rivitalokampassa majoittuu 7 henkea, mutta eipa 100 dollarin viikkovuokrakaan mikaan mahdoton ole. Firma omistaa samasta kompleksista 5 kamppaa joiden asukkaat muodostavat mukavan yhteison.

Ilmoituksen mukaan tyot alkaisivat helmikuun alussa, mutta huonon kelin vuoksi hedelmat kypsyivat hitaasti, ja paadyin viettamaan ensimmaiset kymmenen paivaa oleskelustani kaupunkia tutkien ja kirjoja lukien. Tutustuin myos Whitehead Mewsin kompleksissa asusteleviin muihin reissaajiin. Argentiinalaisen Juanin mukana paadyin eraana iltana kuntosalille. Swim Gym nimiselta salilsta loytyi nimensa mukaisesti sali, 25 metrin uima-allas ja erittain iloiseksi yllatyksekseni suomalainen sauna! Lampoa hieman vajaat 80 astetta ja loylyakin saa heittaa. Teki todella hyvaa paasta saunomaan muutaman kuukauden tauon jalkeen. Siita lahtien olenkin kaynyt salilla lahes joka ilta.

Tyot alkoivat viime torstaina. Omenoista suuri osa on edelleen raakoja, joten poiminta on hidasta. Palkka on minimi 13 dollaria tunti (vajaa 8 euroa) tai 30 dollaria per laatikko. Ensimmaisena 9 tunnin paivana sain kasaan 2 laatikkoa, joten tuntipalkkahommiksi meni. Parhaimmillani olen pystynyt raapimaan kasaan 3 laatikkoa, joten viela on parantamisen varaa. Ensimmaisen tyopaivan jalkeen olin aivan rikki. Yllattavan rankkaa puuhaa. Kotosalla kykenin lahina tuijottamaan seinaa vasymykseltani, mutta pienen evastelyn ja 15 minuutin torkkujen jalkeen suuntasin kuitenkin salille. Parin tunnin treenin ja parien kunnon loylyjen jalkeen fiilis oli kummasti parempi.

Kroppa huutaa hoosiannaa 10 tunnin duunipaivien ja salin ansiosta, mutta eikohan se tahan totu parissa viikossa. Valilla toki pitaa palautella rauhassa. Parin kilometrin paasta loytyi myos driving range, jossa olen kaynyt golfia treenailemassa muutamaan otteeseen. Pari kaveria on tullut myos koukutettua. Kyselin rangelta myos mahdollisuutta tehda hommia opetusta vastaan jossain valissa, ja vastaus oli varovaisen myonteinen. Toivottavasti natsaa.

Viela taytyy mainita menneesta viikonlopusta. Rannikolla 20 kilometrin paassa Napierissa jarjestettiin Art Deco Style tapahtuma, jonka lahdimme katsastamaan pienella porukalla viime lauantaina. Keli oli taydellinen ja fiilis hyva. Parin duunipaivan jalkeen viikonloppukin tuntui viikonlopulta. Tapahtumassa lahes koko kaupunki pukeutui 50-luvun tyyliin ja kaupungissa oli huikea maara antiikkiautoja liikenteessa tai muuten vain naytilla. Joka puolella oli tarjolla ilmaista ohjelmaa ja ihmisia oli liikkeella paljon. Oli hieno katsoa, kun porukka ajeli ohi vanhoilla rolls royceilla ja vastaavilla lierihatuistaan kiinni pidellen. Kaupungin ylla taitolentajat tekivat silmukoita pitkin paivaa. Tuli myos kokeiltua katusoittoa hetken aikaa. Jamittelimme pienella porukalla muuten vain kadun varressa ja tienasimme huikeat 5,20 dollaria. Hauskaa oli.

Huomiseksi on luvattu sadetta, joten toita ei ole. Kroppa kiittaa, joskaan reissukassa ei mahdottomasti talla menolla kartu. Vaan eipa tassa hataa ole. Aikaa Uudessa-Seelannissa on jaljella viela kuutisen viikkoa ja aion kayttaa suurimman osan toiden tekemiseen.

Yritan sadepaivina saada koneen lainaan jostain ja paasta kirjoittelemaan road tripista ja muusta mukavasta. Kiitos karsivallisyydesta. Seuraavaa kirjoitusta odotellessa voitte kayda vaikkapa katselemassa road tripin kuvia osoitteessa maailmanympari.kuvat.fi

Ensi kertaan. Pitakaa huolta ihmiset!

-Joonas

Uusi-Seelanti part 2

Moi!

Vihdoin ja viimein taas paivityksen aika. Hiljaisuus on jalleen ollut aivan liian pitka. Syita on jalleen monia ja kaikki niista ovat yhta huonoja.

Paria viime viikkoa lukuunottamatta reissussa ei mitaan ihmeellisyyksia ole tapahtunut. Olen ollut toissa majoitusta vastaan eri paikoissa eri puolilla Uutta-Seelantia ja elellyt vaatimattomasti. Ajattelin siis kayda pikaisesti lapi eri kaupunkeja, joissa olen asustellut, ihmisia joita olen tavannut ja satunnaisia sattumuksia sielta taalta. Tarkennuksia saa kysella jos silta tuntuu.

Wellington:

Kaksi kertaa on tullut matkalla pysahdyttya Wellingtonissa. Mainio kaupunki kerrassaan. Saatavilla on aina hyvaa kahvia, viinia ja pienpanimoiden oluita. Asukkaat tuntuvat panostavan edellamainittuihin huomattavasti muuta maata enemman. My kind of place. Meininki keskustassa on melko nuorekasta ja kulttuuria on tarjolla. Ensimmaisella kaynnilla menimme Te Papa museoon vilkaisemaan tarjontaa ja lahdimme ulos viisi tuntia myohemmin.

Wellingtonin ihmisista paallimmaisen maininnan ansaitsee ehdottomasti parivaljakko Anni ja Glen. Kotopuolen ystavien kautta paadyimme tapaamaan taman suomalais-uusiseelantilaiskaksikon, ja heidan kanssaan on tullut vietettya pari reissun parhaimmistoon kuuluvaa paivaa ja iltaa. Pariskunnan aarimmaisen pienen kampan tunnelma on omaa luokkaansa ja vieraanvaraisuus samaten. Glenilta sain lainaan myos mielenkiintoisimman kirjan, mita olen vahaan aikaan lukenut.

Annin ja Glenin kampan lahistolta loytyy myos reissun parhaita evaita tarjoillut pieni rafla, joka hiljattain vaihtoi nimensa Huckleberrysta Northland Cafe and Bistroksi. Simppeli pulled pork sandwich on naiden kavereiden keittiosta kannettuna pala taivasta. Ravintolan ranskalaisetkin tehdaan tryffelioljyssa. Suosittelen.

Nelson:

Ensimmaisen Wellingtonin visiitin jalkeen vuorossa oli Uuden-Seelannin aurinkoisin kaupunki Nelson. Alkuperaisena suunnitelmana oli hankkia duunipaikka Nelsonista ja painaa pari kuukautta hommia siella. Eihan reissu tietty ole mennyt sinne painkaan, mutta eipa tuo ole paljoa haitannut. Nelsonissa asettauduimme Paradiso nimiseen hostelliin suosituksen perusteella, mutta mesta osoittautuikin saksalaisen nuorison suosiossa olevaksi bilehostelliksi.

Viihdyimme Nelsonissa tasan tuon viikon. Toita ei loytynyt ja hostellin jatkuva meno kavi pikkuhiljaa hermoille. Henkisesti rankka viikko.

Mainioita ihmisia tuli kuitenkin jalleen tavattua. Hostellin seinalla oli pieni kasin kirjoitettu ilmoitus ultimate frisbee peleista sunnuntaisin laheisella kentalla. Paatimme Markuksen kanssa lahtea katsastamaan pelit. Ilmoituksen taustalla oli mainio amerikkalaisporukka englantilaisvahvistuksella varustettuna. Hauska oli pelailla ja kavimme pari paivaa myohemmin myos kylailemassa porukan kampilla kaupungin laitamilla. Taman jengin kanssa on pidetty yhteytta myohemminkin.

Nelsonin hieman stressaavan viikon jalkeen paatimme jatkaa tyonhakua toisaalla, ja valitsimme kartalta Greymouthin seuraavaksi kohteeksemme. Liftasimme paikan paalle ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Liftaaminen osoittautui oikein mukavaksi matkustustavaksi. Olimme perilla reilusti bussia nopeammin ja tietty halvemmalla.

Jatkan tarinaa Greymouthista myohemmin. Luvassa sen lisaksi kuulumisia viela ainakin Christchurchista ja Paihialta, seka tarinaa etelasaaren road tripista.

Talla hetkella olinpaikkana Dunedin etelasaaren itarannikolla. Road tripin viimeiset paivat kasilla, ja jalleen duunia katselemassa. Satokauden lahestyessa ei pitaisi olla ongelmaa toiden saannissa.

See ya next time.

-Joonas

Uuden-Seelannin elamaa part 1 - Auckland

Morjensta taasen.

Nyt on tullut melkein 2 kuukautta vietettya Uuden-Seelannin maisemissa, joten taitaa olla taas korkea aika paivitella tannekin jotain. Mitaan maata mullistavaa ei ole ehtinyt tapahtua, mutta jotain kertomisen arvoista kuitenkin.

Matka Bangkokista Aucklandiin oli jalleen pitka rupeama. Ensin kolme tuntia ja risat istumista Hong Kongiin ja sitten viela yli kymmenen tuntia Aucklandiin. Pitka lento meni tutulla kaavalla. Pari leffaa, unta pienissa patkissa ja lopussa erittain puutuneet jalat. Uuden-Seelannin viranomaiset tarkastelivat passit ja viisumit ja tullivirkailijat halusivat nahda repussa olleet kenkani, etten vain toisi liikaa vieraan maan maaperaa mukanani.

Lentokentalta ulos kavellessa tuli oikein kotoisa olo. Ilma oli raikasta ja viileaa ja ymparisto naytti kovin tutunlaiselta. Thaimaan kuumuuden ja kosteuden jalkeen muutos oli oikein tervetullut. Hyppasimme lentokenttabussiin ja ajelimme Aucklandin keskustaan. Miljoonakaupunkihan tuo paperilla on, mutta lahinna laajuudestaan johtuen. Pinta-alaltaan kaupunki on luokkaa Helsinki, Vantaa ja Espoo yhdistettyna ja vakimaara sen mukaan. Itse keskusta-alue osoittautui yllattavan pieneksi.

Hetken palloilun jalkeen tapasimme Markuksen kaverin Emilian, joka oli asustellut Uudessa-Seelannissa puolisentoista vuotta. Saimme kasapain hyvia vinkkeja. Reissuvarusteista puhuttaessa mainitsin, etta purkkiruokaa varten pitaa hommata aseet jostakin. Emilia kaivoi repustaan haarukan ja totesi vain: "Saat tan". Ei voinut olla hymyilematta :)

Emilia bunkkasi keskustan laitamilla samassa kampassa hostiveljensa kanssa. Olimme viela alkuillasta yopaikkaa vailla, ja Emppu yllatti positiivisesti jarjestamalla meille lattiapaikat kampastaan. Budjetin puolesta jarjestely passasi paremmin kuin hyvin. Suunnitelmana oli jatkaa pikaisesti matkaa etelasaarelle tyonhakuun, ja loysinkin kimppakyytisivulta tyypin, joka oli seuraavana paivana lahdossa ajamaan etelaan Wellingtonia kohti. Saimme sovittua kyydin ja kaikki oli mallillaan. Rehellinen reissufiilis jalleen.

15 tunnin younet lattialla tulivat selvastikin tarpeeseen. Iltapaivaan asti nukkumisesta johtuen paivasta tuli kuitenkin melko lyhyt. "Aamupala" naamariin, kamat reppuun ja ulos. Ensimmaisena tehtavan oli etsia pesula. Sopiva itsepalelulaitos loytyikin matkan varrelta ja jatimme kamppeet pyorimaan koneeseen mennaksemme itse tapaamaan illan kuljettajaamme Xiaoa. Tapaamisen tarkoituksena oli lahinna koeistua miehen auto, silla se oli kuulemma erittain pieni. Laheisesta parkkihallista loytyikin pieni kiinalaisvalmisteinen tilaihme. Mahduimme kuitenkin kaikki iloisesti kyytiin, joten sovimme lahtevamme ajamaan yon selkaan samana iltana.

Palailimme pesulaan, jossa Emppu oli ystavallisesti siirtanyt kamppeemme kuivausrumpuun pyorimaan. T-paidat tulivat kivasti ulos pari senttia alkuperaista lyhyempina, mutta sain ne venyteltya jotakuinkin normaaliin kokoonsa. Ei viela ollut aivan napapaitakeli. Kavimme nettikahvilassa pyorahtamassa ja myohemmin ottamassa ensituntuman paikalliseen olutkulttuuriin. Hyva palvelu oli pubissa. Hanaoluita sai maistella ennen tilaamista, kaikki kun olivat uusia tuttavuuksia. Lyhyen testikierroksen jalkeen tilasin tuopillisen Monteith'sin black beeria, joka oli lajissaan oikein mukava kokemus.

Yhdeksan korvilla lahdimme kavelemaan takaisin kampille pain. Matkalta oli tarkoitus ostaa evasta, mutta kun sopivaa kauppaa ei tuntunut loytyvan, paadyimme nappaamaan evaat subwaysta. Hieman ennen kymmenta juuri saapuessamme kampille sain viestin. Xiao totesi, etta kyyti on peruttu. Mies oli menossa tapaamaan kaveriaan Wellingtoniin, mutta kaveripa ei paassytkaan paikalle, jolloin ei Xiaollakaan ollut syyta lahtea matkaan. Siispa takaisin suunnittelupoydan aareen.

Saimme onneksi jaada toiseksikin yoksi. Illalla kavimme viela lapi kimppakyytisivuja, mutta tuloksetta. Lopulta paadyimme ostamaan bussiliput seuraavalle paivalle. Onneksi hintaa ei pitkasta matkasta huolimatta tullut paljoa. 35 dollaria eli parisenkymmenta euroa useamman sadan kilometrin patkasta tuntui oikein kohtuulliselta Suomen hintoihin verraten.

Lauantaina tuli herattya ihmisten aikaan. Vajensimme aamusella jalleen Emilian kaurahiutalevarantoa hieman. Aamiaisen jalkeen lahdimme Markuksen ja Empun kanssa keskustaa kohti. Matkalla kavimme supermarketissa ostamassa hieman evasta ja samalla sain tehtya hieman tutkimusta paikallisesta hintatasosta. Aika lailla Suomen hinnoissa taalla tuntuvat evaat olevan. Tietty valikoimista puuttuu kaikki olennainen kuten rahka ja ruisleipa. Siirryimme satama-alueelle ja istahdimme aurinkoon evaita syomaan.

Evastelyn jalkeen suuntasimme Aucklandin maratonin tapahtuma-alueelle noutamaan Empun osallistujapaketin. Itse juoksu olisi seuraavana paivana. Paikalla oli paalla mukava kuhina. Pakettia ei kuitenkaan tarvinnut kauaa jonotella ja paikka oli muutenkin melko nopeasti tutkittu. Lahtiessa jaimme alueen laitamille nauttimaan auringosta. Tuoreen prepaid-liittymani toimivuuskin tuli testattua kun Joel soitteli pohoissaarelta. Joel on tyttoystavansa kanssa samantyyppisella reissulla ja majailee myoskin Uudessa-Seelannissa jokusen kuukauden. Mukava oli kuulla kaverin kuulumisia :)

Emilia lahti omille teilleen ja suuntasimme markuksen kanssa marketin kautta kampille. Loppuiltapaiva meni kamoja kasatessa, kokatessa ja syodessa. Viela evaat mukaan, kiitokset ja hyvastit ja asemaa kohti. Hetken odottelun jalkeen paasimme auton kyytiin. Liikkelle lahdettaessa kuski piti 10 minuutin uhkailusaarnan siita, kuinka meteloiva tai alkoholia nauttiva matkustaja peruu oman lippunsa ja jaa tien varteen ja kuinka oykkarit hoitaa poliisi. Litania jatkui kertomukseen miehesta joka ei totellut ja pistettiin lopulta seka kasi- etta jalkarautoihin ja raahattiin poliisiautoon jne. Sama toistui joka kerta kun uusia matkustajia nousi kyytiin. Kuski nautti selvastikin taysin rinnoin siita vahaisesta auktoriteetista, jota hanelle oli viran puolesta suotu. Lopulta auto kuitenkin hiljeni ja sain jopa kunnolla nukutuksi jokusen tunnin matkalla.

Wellingtoniin saavuimme sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan. Pikavisiitti venahti jalleen hieman mukavista sattumuksista johtuen, mutta siita lisaa ensi kerralla.

Until then, heipahei!

-J

One night in Bangkok

Noniin, takaisin linjoilla. Eikohan tassa ole pidetty ihmisia riittavan pitkaan jannityksessa Bangkokin tapahtumien suhteen.

Koh Taolta lahdimme maanantaina 24. paiva viime kuuta. Reilu pari viikkoa mukavaa oleilua takana ja luvassa jalleen reissufiilista ja paljon istumista. Hyppasimme paivalla laivaan kohti mannerta ja Chumponia (taman kylan nimesta on tullut vastaan ainakin nelja eri versiota. Mennaan talla). Laivamatkalla iski jalleen mukavan vapautunut reissufiilis, kun merituuli puhalteli, aurinko paistoi ja korvissa soi leppoisa musa.

Chumponissa odottelimme bussia kolmisen tuntia. Yon aikana oli siis tarkoitus selvita Bangkokiin. Bussi saapui illan pimennyttya ja hyppasimme kyytiin. Bussi oli melko taynna ja itse hyppasin sisaan viimeisten joukossa. Tavallisia paikkoja ei ollut enaa jaljella, joten paasimme parin muun tyypin kanssa etuosan "VIP-tilaan", josta tuli kovasti mieleen kaskelotin etukajuutta. Alkumatkasta katsoimme Jackass 3D -leffan 2D:na, ja siita eteenpain matka oli katkonaista torkkumista.

Perilla olimme aamuviiden aikaan. Marko oli vihjannut kohtuuhintaisesta hotellista kaukana Khao San roadilta, ja otimme siis suunnaksi white palacen. Taksikuskeja parveili bussin oven edessa niin ettei meinannut ulos paasta. Hirvea kuumotus paalla. Vasyneilta matkalaisilta saa revittya hyvaa ylihintaa. En erityisemmin pida turistien kusettajista, joten halusin menna syrjempaan, kerailla itseni kasaan ja napata kyydin kohtuuhintaan. Markus oli toista mielta ja sai lopulta tahtonsa lapi. Paadyimme maksamaan 400 bahtia (10e) matkasta, joka normaalisti maksaa about satasen.

Hotellille saavuimme auringon kiivetessa taivaalle ja kyselimme huonetta. Hotelli oli oikein asiallisen ja siistin oloinen. Tilaa loytyi. 2 hengen huoneelle tuli hintaa 1250 bahtia, eli vajaa kolme kymppia yhteensa. Hotellihenkilokunta oli reilua vakea ja paasti meidat torkkumaan huoneeseen heti, vaikka maksoimmekin vain yhdesta yosta. Tuli torkuttua n. aamukymmeneen asti. Teki todella hyvaa. Bussimatkalla nain unia bussilla matkustamisesta ja hotellissa nain unta hotellissa asumisesta. Mielikuvitus kohdallaan?

Paivalla kiertelimme jalkamiehina lahiseutuja. Vasymys painoi hieman eika tullut puuhattua mitaan sen kummempaa, vaikka useampi tunti oltiinkin liikkeella. Eraaseen puistoon etsimme sisaankayntia. Puistoa ymparoi korkea, piikkilangalla paallystetty muuri. Lopulta selvisi, etta alue on eksklusiivisen golfklubin kentta keskella kaupunkia. Ei varmaankaan jarin halpaa lystia. Lopulta paadyimme toiseen puistoon chillailemaan joksikin aikaa ja lepuuttamaan vasyneita jalkoja. Markus kiipesi jaatelon sisaan.

Nappasimme tuktukin takaisin hotellille ja rehellinen puutumus painoi paalle. Tovin lepuuttelun jalkeen bongasimme, kuinka taivaanrannasta lahestyi huikean tumma ja raskas sadepilvi. Pilvi oli melkein hotellin paalla, kun nappasimme minibaarista oluet mukaan ja suuntasimme kattoterrassille altaan aarelle seuraamaan luonnon naytosta. Tasta eteenpain ilta menikin omalla painollaan ja mielenkiintoiseen suuntaan.

Katolla olikin jo melko taytta. Kattoterassin ainoan pienen katoksen taytti viisihenkinen Sri Lankalainen miesseurue, jotka iloisesti nauttivat paikallista ja vahemman paikallista pikaruokaa seka black labelia. Tutustuimme nopeasti, vaikka nimien muistaminen olikin melko hankalaa. Joukosta loytyi ainakin Mahesh ja Roshan, ja muut nimet olivat melko samansuuntaisia. Herrat tarjosivat hovelisti ruokaa ja juomaa, ja viski maistuikin oikein mukavalta pitkasta aikaa. Armoton sadekuuro pyyhki yli ja n. 100m paassa oleva kerrostalo katosi taysin harmaan verhon taakse. Hieman kotisuomen kevatsateita kovempi kuuro oli se.

Kuuron vaistyttya jatkoimme juttua Sri Lankalaisten kanssa. Herrat olivat yhdistetylla huvi- ja liikematkalla. Heilla oli kuulemma tuottoisa vaatebisnes kotosalla ja tekivat kauppaa myos Thaimaan paassa. Noin puolen tunnin jutustelun jalkeen tuli jo tarjous, etta jos Sri Lankaan joskus matkustamme, niin ei tarvitse pakata mitaan mukaan, vaan vaatteet, majoitus, ruuat ja kaikki muutkin olisi hoidettu. Vieraanvaraista porukkaa. Joku saattaa tassa kohtaa pitaa meininkia vahintaankin epailyttavana, mutta seurue oli mita mainiointa vakea, enka bongannut mitaan piilotettuja motiiveja missaan kohtaa. Herrat olivat myohemmin lahdossa yokerhoon, vaikka tiistai olikin, ja kutsuivat meidat mukaan. Kuluista ei kuulemma tarvitsisi huolehtia. Paadyimme siistiin valintaan ja lupauduimme lahtemaan. Ilta oli viela nuori, joten paadyimme kaymaan syomassa lahiravintolassa ja lepailemaan viela hetken ennen lahtoa. Telkkarista sattui tulemaan snookeria, joka sopi ruuan sulatteluun ja puutumukseen kuin nena paahan.

Yhdentoista korvilla huoneen puhelin soi ja oli aika lahtea. Tapasimme muun porukan aulassa. Ahtauduimme 6 hengen porukalla yhteen normaalikokoiseen taksiin, joka oli mielenkiintoinen veto loppuillan rahankulutukseen nahden. Kymmenen minuutin matkan jalkeen olimme Novotel hotellin edessa. Suuntasimme sisaan ja alakertaan, josta hotellin yokerho loytyi. Seurueen vanhin ja rahapuolesta vastaava morjensti turvamiehille tuttavallisesti ja kavelimme sisaan. Ristimme Markuksen kanssa miehen illan aikana Sedaksi (as in isan veli).

Paikka oli sanalla sanoen classy. Useita tiskeja, siisti valaistus, hyvat DJ:t ja soundi ylipaataan, iso esiintymislava ja paljon yksin paikalle tulleita hotteja about 30v. naisia. Viimeksi mainittu pisti erityisesti silmaan, silla edelleenkin kyseessa oli tiistai-ilta. Kavelimme poytaan suoraan esiintymislavan eteen ja Seta teki tilauksen. Poytaan tuli hetken paasta amparillinen popcornia, pullo black labelia, jaita, pino laseja ja kolme kannua eri lantrinkeja. Lasin tyhjennyttya henkilokunta tuli valittomasti poytaan vasaamaan uuden drinkin. Suurin osa porukasta, mina mukaanlukien, nautti rehellista viskikolaa.

DJ:t hiljenivat ja lavalla aloitti bandi. Kyseessa oli melko iso bandi taustalaulajineen ja tanssijoineen. Solisti vaihtui biisin mukana. Bandi veti enimmakseen hittikamaa uudelleensovitettuna, mutta vetikin sitten niin hyvin, etta oli ilo kuunnella. Kovia muusikoita kaikki. Varsinkin kitaristia oli ilo seurata. Mies veti hillitysti enimman aikaa, ja kun soolon aika tuli niin sitten kanssa sooloiltiin. Seurueen muut jasenet alkoivat tuoda poytaan tyttoja, ja kun illan mittaan tytot alkoivat kayda tuttavallisemmiksi ja vaihtua melko tiuhaan, varmistui jo aiemmin epailty pelin henki. Maksullisia seuralaisiahan naiset olivat ja paikka oli isojen miesten egonhivelypalvelu. Biljardipoytien pussitkin olivat niin suuret, etta keskinkertaisinkin sohija nayttaa biljardihailta.

Sri Lankan pojat yrittivat kovasti esitella tyttoja minulle ja Markukselle ja saada meita tanssittamaan neitosia, mutta sattuneesta syysta ei motivaatiota kyseiseen toimintaan erityisemmin ollut. Hieman piti tasapainoilla, silla en kuitenkaan halunnut olla epakohtelias isantiamme kohtaan. Ilta eteni juomien ja musiikin merkeissa. Bandi pelasti paljon. Juomapuolenkin kanssa tuli oltua varovainen, silla seuraavana paivana oli edessa paljon lentokoneessa istumista, joka ei tunnetusti ole parhaasta paasta kokemuksia darrassa.

Ilta eteni tata rataa jokusen tunnin ja lopulta kahden korvilla valahti valomerkki. Bandi lopetteli ja suuntasimme pikkuhiljaa ulos ja taksiin kohti hotellia. Hotellilla pieni vesitankkaus ja unta kuulaan. Neljan tunnin unien jalkeen hotelliaamiaiselle. Munat ja pekoni maistuivat kaiken riisi- ja nuudelipohjaisen ruuan jalkeen oikein mainiolta. Pakkasin kamani ja torkuin viela tunnin verran. Tuktuk juna-asemalle ja sielta lentokentalle. Perilla olimme tasan 2 tuntia ennen lennon lahtoa.

Lepuuttelupaivastamme tuli siis varsin vaiherikas. Parhaita reissusattumuksia so far :)

Talla hetkella majailen Greymouthissa Uuden-Seelannin etelasaaren lansirannikolla. Kertoilen enemman meiningeista taalla seuraavassa postissa, jonka toivon mukaan saan naputeltua pian.

'Till then.

-J