Paatin ajanpuutteen ja tietokoneen satunnaisien kayttomahdollisuuksien vuoksi tehda pienen aikahyppayksen blogin tarinassa. Kertoilen reissuista ja oleskelusta eri kaupungeissa edelleen (yksi teksti odottaa jo julkaisua toisella koneella, johon en nyt paase kasiksi), mutta koitan kirjoitella myos paivittaisesta elamasta jonkin verran mahdollisuuksien mukaan.
Talla hetkella majailen Hastingsissa pohjoissaaren itarannikon tuntumassa. Tanne paadyin etelasaaren road tripin paatteeksi tyopaikkailmoituksen perassa. Tarjolla oli omenanpoimintahommaa aika lailla minimiliksalla, mutta eipa aiemman tyonhakumenestyksen valossa ollut paljoa varaa nirsoilla.
Road trip paattyi Christchurchiin, josta lensin Wellingtoniin. Vietin jalleen mainiot pari paivaa Annin ja Glenin luona. He olivat saaneet kutsun Huckleberryn (nykyisin Northland cafe & bistro) yrittajapariskunnan tupareihin ja sain myos kutsun siina siivella. Tupari-iltaa vietettiin pienehkolla porukalla ja se sisalsi mukavia uusia tuttavuuksia, todella hyvaa ruokaa ja erinomaista viinia. Mahtava fiilis jai visiitista jalleen kerran.
Maanantaina oli kansallinen vapaapaiva ja paatin kayttaa tilaisuuden hyvakseni liftaamalla Hastingsiin. Sain Annilta ja Glenilta kyydin kaupungin ulkopuolelle isomman tien varteen ja nostin peukalon pystyyn. Ensimmaisen kyydin sain noin 2o minuutin odottelun jalkeen. Paikallinen pienyrittaja Phil oli matkalla kotiinsa Mastertoniin ja hanen kyydissaan paasin siten iloisesti puolet matkastani. Mastertonissa en ehtinyt odotella viitta minuuttiakaan, kun nuori porukka vanhalla pick-upilla pysahtyi ja nappasi minut kyytiin. Heidan kyydissaan paasin lopun matkaa. Mukava porukka.
Hastingsiin saavuin alkuillasta ja kaupungista huokuva fiilis oli mukavan seesteinen. Ensivaikutelma ei pettanyt, silla sama fiilis on sailynyt koko visiitin ajan. Tyonvalitystoimisto jarjestaa myos majoitusta ja soittelinkin accommodation managerille majoitusta kysellen. Kamppa jarjestyi varsin hyvalta paikalta. Kalusteet taattua kierratyslaatua ja aavistuksen rahjaisessa rivitalokampassa majoittuu 7 henkea, mutta eipa 100 dollarin viikkovuokrakaan mikaan mahdoton ole. Firma omistaa samasta kompleksista 5 kamppaa joiden asukkaat muodostavat mukavan yhteison.
Ilmoituksen mukaan tyot alkaisivat helmikuun alussa, mutta huonon kelin vuoksi hedelmat kypsyivat hitaasti, ja paadyin viettamaan ensimmaiset kymmenen paivaa oleskelustani kaupunkia tutkien ja kirjoja lukien. Tutustuin myos Whitehead Mewsin kompleksissa asusteleviin muihin reissaajiin. Argentiinalaisen Juanin mukana paadyin eraana iltana kuntosalille. Swim Gym nimiselta salilsta loytyi nimensa mukaisesti sali, 25 metrin uima-allas ja erittain iloiseksi yllatyksekseni suomalainen sauna! Lampoa hieman vajaat 80 astetta ja loylyakin saa heittaa. Teki todella hyvaa paasta saunomaan muutaman kuukauden tauon jalkeen. Siita lahtien olenkin kaynyt salilla lahes joka ilta.
Tyot alkoivat viime torstaina. Omenoista suuri osa on edelleen raakoja, joten poiminta on hidasta. Palkka on minimi 13 dollaria tunti (vajaa 8 euroa) tai 30 dollaria per laatikko. Ensimmaisena 9 tunnin paivana sain kasaan 2 laatikkoa, joten tuntipalkkahommiksi meni. Parhaimmillani olen pystynyt raapimaan kasaan 3 laatikkoa, joten viela on parantamisen varaa. Ensimmaisen tyopaivan jalkeen olin aivan rikki. Yllattavan rankkaa puuhaa. Kotosalla kykenin lahina tuijottamaan seinaa vasymykseltani, mutta pienen evastelyn ja 15 minuutin torkkujen jalkeen suuntasin kuitenkin salille. Parin tunnin treenin ja parien kunnon loylyjen jalkeen fiilis oli kummasti parempi.
Kroppa huutaa hoosiannaa 10 tunnin duunipaivien ja salin ansiosta, mutta eikohan se tahan totu parissa viikossa. Valilla toki pitaa palautella rauhassa. Parin kilometrin paasta loytyi myos driving range, jossa olen kaynyt golfia treenailemassa muutamaan otteeseen. Pari kaveria on tullut myos koukutettua. Kyselin rangelta myos mahdollisuutta tehda hommia opetusta vastaan jossain valissa, ja vastaus oli varovaisen myonteinen. Toivottavasti natsaa.
Viela taytyy mainita menneesta viikonlopusta. Rannikolla 20 kilometrin paassa Napierissa jarjestettiin Art Deco Style tapahtuma, jonka lahdimme katsastamaan pienella porukalla viime lauantaina. Keli oli taydellinen ja fiilis hyva. Parin duunipaivan jalkeen viikonloppukin tuntui viikonlopulta. Tapahtumassa lahes koko kaupunki pukeutui 50-luvun tyyliin ja kaupungissa oli huikea maara antiikkiautoja liikenteessa tai muuten vain naytilla. Joka puolella oli tarjolla ilmaista ohjelmaa ja ihmisia oli liikkeella paljon. Oli hieno katsoa, kun porukka ajeli ohi vanhoilla rolls royceilla ja vastaavilla lierihatuistaan kiinni pidellen. Kaupungin ylla taitolentajat tekivat silmukoita pitkin paivaa. Tuli myos kokeiltua katusoittoa hetken aikaa. Jamittelimme pienella porukalla muuten vain kadun varressa ja tienasimme huikeat 5,20 dollaria. Hauskaa oli.
Huomiseksi on luvattu sadetta, joten toita ei ole. Kroppa kiittaa, joskaan reissukassa ei mahdottomasti talla menolla kartu. Vaan eipa tassa hataa ole. Aikaa Uudessa-Seelannissa on jaljella viela kuutisen viikkoa ja aion kayttaa suurimman osan toiden tekemiseen.
Yritan sadepaivina saada koneen lainaan jostain ja paasta kirjoittelemaan road tripista ja muusta mukavasta. Kiitos karsivallisyydesta. Seuraavaa kirjoitusta odotellessa voitte kayda vaikkapa katselemassa road tripin kuvia osoitteessa maailmanympari.kuvat.fi
Ensi kertaan. Pitakaa huolta ihmiset!
-Joonas
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti